Sivut

torstai 14. huhtikuuta 2011

Nissan Primera, sävyn etsintää.

Noonnii, päivä alkoi sillä että katsoin Nissanin konepellin alta mikä "värikoodi" sielä on, ja tein sen perusteella vähän maalia. Maalasin näin aluksi tuollaisen lappusen, jotta sitten voidaan verrata auton väriin. Musta raita on lapussa siksi että näkee kuinka peittävää maali on.


 Hyvin meni lapun maalaus ja lakkaus.


Mutta! Sävy oli hitusen tummempi? vai sinisempi? vai miten se nyt meni? Aluksi oli puhetta että etsitään oikea sävy aina lisäilemällä vähän jotakin väriä siihen maaliin. Ja sitten varmaan maalattaisiin vähän lappusta. Verrataan. Lisää kokeiluja. Ja jos joku sattumalta sitten onnistuisikin, niin pitäis saada tehtyä riittävä satsi sitä maalia ilman että voisi katsoa mistään selkeitä maali määriä. Masennukseen vajosin ja siinä epätoivon partaalla ajattelin etten saa autoa ikinä valmiiksi.

Siinä olen minä sen kaiken sinisen maalin keskellä.


Jari sitten keksi että maalataan myös toista etulokari, ja häivytetään maali niin ettei pikkuruista sävyeroa huomaisi. Huomena siis pääsen jo maalailemaan. Ja sain kuulla että jos huomena olisin tuulennopea niin kerkeäisin ehkä myös lakkaamaan! Jos saisin auton huomena valmiiksi niin mieluusti jäisin tekemään sitä vaikka neljään. 

1 kommentti: