Sivut

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Työt loppuivat ja koulunpenkki odottaa minuakin

Sain siis kesällä aika yllättäen opiskelupaikan Kajaanin ammattikorkeakoulusta ja tänään oli viimeinen työpäiväni. Pikkuhiljaa alan siirtämään kimpsuja ja kampsuja Kajaaniin...

Toin oppilaille keksiä, mutta en ollut paikalla kun he pääsivät kotiin, joten jätin ne opettajien huoneeseen ;) Sieltä siis löytyy!

Aion häiriköidä teitä jatkossaKIN mm. Facetime -puheluilla ja yritän tulla käymään kun olen lähistöllä ::D
Yritän keväällä selviytyä Kajaanista myös Tampereelle messuille.


Sain matkaani Etiketti -kirjan. "Käytösopas juhlaan ja arkeen"
Niin monesti olen työtoverit nolannut hienoissa syömishetkissä, että tämä tulikin tarpeen! :''D

Lisäksi sain Jarin maalaaman upean taulun.
Se kuvastaa varmaankin aika hyvin Kajaanin kesäistä keskustaa!

Kiitos kaikesta!

Tykkäsin kovasti tästä työstä ja onkin vähän haikeaa nyt lähteä.

Oikein hyvää jatkoa kaikille ja oppilaille sekä opettajille paljon zemppiä tulevalle lukuvuodelle :) <3

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kevätsiivousta, -juhlaa, -lomaa ja valkoisia haalareita

Viimeisillä kouluviikoilla oli melkoinen kevätsiivous käynnissä!

Uskomatonta, mutta totta, jopa ulkovarastoon raivattiin auton mentävä tila!
Hallissa seisonut "harjoitusauto" pääsi kesävarastoon.


Turhaa tavaraa hävitettiin PALJON.
Varastoon on säilötty ihmeellisiä juttuja, jopa puhallusjätettä...
Sen lisäksi, että hallissa yksi portaiden alunen pursuaa liuotinjätteistä, niitä on varastoitu myös ulkovarastoon! -.-'

Renkainen omistajista ei kellään tunnu olevan harmainta hajua...

Kun viimein harjoitusautokin saatiin ritilöiden päältä pois, aloitettiin alusten siivous.

Ritilöiden alla oli ilmeisesti muutamien vuosien pölyt ja roskat.
Paloturvallisuus riski?

Lopuksi ritilöiden alusta pestiin ja samoin kaikki nurkat, jotka ei ehkä ennen ole nähneet päivänvaloa.

Varsinkin hiekkapuhalluskoneiden ympäristö oli pölyinen ja hiekkainen.
Ilma tuntuikin heti raikastuvan hallissa.

Halli oli saatu siistiksi ja muutama päivä ennen kevätjuhlaa meillä oli oma juhlatilaisuus hallissa! :)


Meidän tulevat valkohaalariset tuutorit on valittu. Vuoden kittaaja -palkinto myönnettiin 1.lk Janina Rautaselle. Pintaliitäjä -palkinnot annettiin 2.lk Joni Karoselle ja Siiri Nurmiselle, sekä ohjaaja Marika Laineelle. Äidinkielenopettaja Anneli Vaasvainio palkittiin Vuoden Pintakilta-opettajana.

 Pintaliitäjien diplomirivi on nyt sen verran täynnä, että meidän on Sallan kanssa aika siirtyä sivummalle, luultavasti pintaparvelle.


Perjantaina 29.5. koitti kevätjuhlapäivä ja meiltä valmistui hieno rivi oppilaita.

 Paljon onnea valmistuneille oppilaille ja hyvää jatkoa! :)

Siitä sitten kaikki läksivät kesäloman viettoon, mutta täällä me Marikan kanssa tehdään hommia.

Punaportin kuntosali saa uuden upean kyykkytelineen ;)

Hiekkapuhallus:

Terävien kulmien viilaus, jotta saadaan jauhemaali tarttumaan paremmin:

Musta jauhemaali ylle ja uuniin:

Tadaa!

Nyt työn alla koulun transportteri. 



Ehkä mekin päästään muutama viikko nautiskelemaan kesälomasta :)

maanantai 11. toukokuuta 2015

Edistysaskelia

Mitäs kaikkea tässä on tapahtunut sen jälkeen kun 
tutkija Keijo Vesilahti kävi >TTS-työtutka hankkeen tiimoilta< havainnoimassa meidän hallia...


Työvälineille on valikoitu ja merkattu omia paikkoja.

Standoxin maalivarasto
Jauhemaalivarastossa
Hallin työtarvikehyllyt vaatisivat vielä järjestelyä (työkaluille ja rasviksille omat paikat seinälle tms.)

Työt sujuvat kun työvälineet löytyvät omilta paikoiltaan. 
Usein tarvittavat välineet on pyritty sijoittamaan lähemmäksi kuin harvoin tarvittavat.

Tavarat päätyvät käytön jälkeen aika hyvin merkatuille paikoilleen varsinkin maalivarastojen seinillä oleviin reikälevyihin.


Materiaaleille on merkattu omat paikat.

Dupontin maalivarasto
Cromaus tavaroille varastossaan merkatut paikkansa
Teollisessa maalivarastossa maaleille merkatut paikat
Materiaaleilla määritellyt ja tarkoituksenmukaiset paikat, niin että työt sujuvat.
Materiaalin noutomatka työkohteeseen mahdollisimman lyhyt.
Materiaaleja on pyritty käymään läpi niin ettei niitä olisi varastossa liian suuria määriä.

Teollisessa maalivarastossa maalien käyttäjät eivät aina jaksa nostaa maalipurkkeja omille paikoilleen... 
Muuten käyttökelpoiset maalijämät jne ovat aika hyvin paikoillaan.


Kulkuväylät on merkattu ja ne pyritään pitämään vapaina tavaroista

Vastamaalattua kulkuväylää
Kulkuväylät on merkattu niin että niiden sisällä mahtuisi ajamaan auton kammioon.

Kulkuväylät pysyvat melko hyvin vapaana tavaroista.


Lattiapinnat pyritään pitämään vapaana tavaroista.

Kuvaa viime perjantaista kun koko hallin lattiat pestiin!
Samaa perjantai siivouksen satoa!
Erityisesti poistumisteiden, sammutusvälineiden ja sähkö-keskusten edustojen on oltava vapaat.
Lattialla ei saa olla roskia, sähköjohtoja, vettä, öljyä, tms. kompastumis- ja liukastumisvaaraa aiheuttavaa.


Meille on hankittu muutama uusi sähkökäyttöinen hiomakone- ja imurikärry.

Mielestäni nämä sähkökäyttöiset hiomakoneet on kevyempiä ja ergonomisempia kuin vanhat paineilma käyttöiset mitä meillä on. Imurikärryn saa työnnettyä haluttuun hallinosaan ja siellä voi näppärästi aloittaa työskentelyn.


Ylimääräisestä materiaalista on pyritty hankkiutumaan eroon. 

Nurkkien romukasoja on käyty läpi. Tavaroita on viety omille paikoilleen ja aikalailla tavaraa on heitetty pois.


Hallissa olevilla jäteastioilla on merkattut omat paikkansa.


Enään jäteastiat eivät seilaa siellä täällä pitkin hallia vaan löytyvät aina omalta paikaltaan.

Kaikelle syntyvälle jätteelle pitäisi olla omat astiansa. Sekajäteastioiden lisäksi on omat paikat paperille, lasille ja tyhjille aerosoli -purkeille. Pahvi- ja metallijätettä tulee aika paljon, joten mielestäni niille olisi hyvä olla omat astiat.


Maalivarastoissa on omat merkityt kanisterinsa liuotin- ja vesiohenteisille maalijätteille.


Muuta kirjallista ohjetta kemikaalien ja jätteiden käsittelyyn ei ole.
Oppilaiden kanssa on käyty läpi miten kemikaalien ja jätemaalien kanssa toimitaan. 
Maalivarastojen vastuuhenkilöt pitävät huolta omista jäteastioistaan (kun ne täyttyvät jne.)


Suojavälineille on laitettu omat paikkansa sinne, missä niitä tarvitaan. 

Paksut kumihanskat ja suojalasit kittilastojen ja ruiskujen  pesupaikoilla.
Siellä missä käsitellään tinneriä.

Paineilma työkalujen luona suojalaseja.

Käden ulottuvilla olevaa suojainta tulee varmemmin käytettyä.


Opiskelijoiden kesken on jaettu vastuualueet.


Jokaisella pitäisi olla tiedossa oma vastuu järjestyksen ylläpidosta.

HipHurraa!
Meitin halliin on saatu jo aikalailla rotia ja töiden tekemistä helpottaa uusi ihana valkotaulu opettajien lasikopissa.


Näkyvillä olevasta taulusta nähdään mitä töitä on otettu sisään, 
kenen toimesta ja mitä kullakin oppilaalla on työnalla.
Tämän jälkeen hallissa/varastoissa ei pitäisi pyöriä mitään epämääräisiä töitä, 
joista kellään ei ole mitään hajua.
:)


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Maahanmuuttajatutustujia

Pääsin eräs päivä ohjaamaan muutamaa maahanmuuttajatutustujaa.
He pääsivät heti tositoimiin eli hiekkapuhaltamaan osia ja sen jälkeen ruiskuttamaan pohja- ja suorakiiltomaalia.


Toinen heistä oli kotimaassaan Irakissa toiminut 6 vuotta automaalarina!
Todella mielenkiintoista! :D
Hiomapaperit ja -karkeudet olivat siis tuttuja ja aiempaa ruiskutuskokemusta löytyi, vaikkakin alakannuruiskuilla :)

torstai 12. helmikuuta 2015

Ruiskukromattavien possujen pohjustetyöt

Pikku possuseni ovatkin tuttuja aiemmasta >> > blogipäivityksestä < <<.

Nyt ne kokevat muodonmuutoksen ja niihin päästään reenaamaan ruiskukromausta :o

Pohjatyöt aloitettiin hiomalla possut P240:llä.
Sitten ripustus kammioon ja hiomaväri ylle.


(kammion seinät häpeällisessä kunnossa -.-'')




Possuliinit hiottiin tasaiseksi.
Hiomaväri meni puhki muutamasta kohdasta, joten vedettiin suorakiiltovärin alle märkäää-märälle -pohjamaalia.


Sitten musta suorakiiltoväri.



Ja viimeinpänä pinta hiottiin P1500:lla vesissä.



On tehny pahaa katsella kun oppilaat on niitä retuuttaneet, mutta possut edelleen ehjinä ja nyt ne alkaisivat olla valmiit primerointiin ja loppu ruiskukromausprosessiin... huh... :D

Linkkeinä Pintakilta wikissä olevat Ruiskukromaus aineistot:
>> > Ruiskukromaus, esittely < <<
>> > CosmiChrome < <<

tiistai 3. helmikuuta 2015

Vastuualueiden päivitys


Viime jaksossa osa vastuualueista pysyi todella siistissä kunnossa!


Uudet vastuualueet on arvottu ykkösten, kakkosten ja aikuisopiskelijoiden kesken.


Nyt kannattaisikin tutustua omaan ryhmään tai ainakin vähintään opetella nimet, jotta tiimityöskentely onnistuu :)

Kun hallissa on monta luokkaa yhtäaikaa, niin on erityisen tärkeää, että jokainen siivoa omat jälkensä ja muutenkin työskentelyn ohessa pitää hallitiloja siistinä.
Työskentely on sujuvampaa (ja turvallisempaa) kun tavarat löytyvät paikoiltaan.

Roskat voi noukkia myös kaverin vastuualueelta ja turvautuminen "Ei tää oo mun vastuualue" -lauseeseen on turhaa jos esim. opettaja käskee, että nyt siivoat/siivotaan porukalla tämä halli/alue tms. :D

Vastuualueen siistinä pitäminen on helppo tapa vaikuttaa nostavasti omiin arvosanoihin ;)

Oppilaat tulkaa heti nykäseen hihasta, jos on jotain kysyttävää; 
mikä vastuualue kuuluu kellekkin, missä tavaroiden paikat... yms yms. :)
jeejee!

perjantai 23. tammikuuta 2015

Audiin väriä, Tursas etenee ja Cromattujen osien lakkailua

 Tällä viikolla Audi on saanut vauhdilla väriä pintaan, oikein kahdella ruiskulla pistetty menemään.





 Sininen vesiväri vedettiin osien etupuolille (ja myös takapuolille?).
Vaalempaa sinistä yläosiin ja tummempaa alaosiin. 
Konepellistä "keskusta" tummemmalla sinisellä. 
Takapuolille candy ja koko osien lakkaus.

Osien kuivuttua, ne iskettiin audiin kiinni.


Auton ulkopinnat hiotaan vielä vesissä ja sitten ruiskiminen jatkuu :)

Osa autosta hiottuna
 __________________________________________________________

Tikrukin kokee parhaillaan muodonmuutosta.

Entinen Tikru:


Auto on nyt pohjattu.


Oppilaat saivat vapaat kädet auton suhteen ja siitä on nyt hyvää vauhtia tulossa TURSAS! :')



___________________________________________________

Ja tänään pääsimme Jennan kanssa lakkailemaan eilen ruiskucromattuja osia.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Jarin piti tulla mukaan neuvomaan, mutta kokous yllätti ja meidän pitikin selvitä kaksin :F



Mulla ei juurikaan ole käsitystä miten tuo ruiskucromaus tapahtuu, mutta ilmeisesti ensi viikolla pääsen tutustumaan siihenkin :)



 Saas nähdä millaista palautetta maanantaina saadaan meidän lakkauksista :>